1 §
Tunnuksen myöntää anomuksesta Suomen Keittiömestarit ry:n hallitus, jolle alueyhdistysten hallitukset esittävät harkintansa mukaan ammattitunnusta myönnettäväksi aktiivisille jäsenille. Alueyhdistysten on tehtävä esitys vähintään kolme kuukautta ennen ko. jako ajankohtaa. Suomen Keittiömestarit ry:n ja alueyhdistysten tulee pitää kirjaa tunnuksen saaneista.
2 §
Alayhdistykset ovat oikeutettuja esittämään jäsenelleen CB -tunnusta mikäli jäsen on ollut alalla vähintään kahdeksan vuotta (8), josta vähintään viisi vuotta (5) alueyhdistyksen tai alueyhdistysten aktiivisena jäsenenä. Jäsen on osallistunut aktiivisesti alueyhdistyksen hyväksi toimintaan 70 % sen aktiivisesta toiminnasta (kokoukset, koulutukset,sekä koko ammattikunnan hyväksi tehdystä toiminnasta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ). Alueyhdistykset kirjaavat vuosittain yhdistyksen toimintakertomukseen tapahtumat sekä niihin osallistuneet.
3 §
Jäseneksi liittyminen lasketaan sen vuoden alusta jolloin jäsen on liittynyt Suomen Keittiömestarit ry: n alueyhdistyksen jäseneksi. Jäsenyys muissa NKF:n alueyhdistyksissä huomioidaan.
4 §
Jäsen, joka ei täytä edellä mainittuja kriteerejä ja on osallistunut kansainvälisiin kilpailuihin Suomen Keittiömestarit ry:n edustajana ja on voittanut kultaa, hopeaa tai pronssia, on Suomen Keittiömestarit ry:n hallituksella oikeus myöntää CB- ammattikunnan tunnus.
5 §
Suomen Keittiömestarit ry:n hallitus voi harkintansa mukaa myöntää kultaisen ammattikunnan tunnuksen jäsenelle, joka on ollut erityisen aktiivisesti mukana yhdistyksen toiminnassa vähintään kymmenen (10) vuotta. :a.Lisäksi kultainen CB -ammattikunnan tunnus voidaan myöntää yhdistyksen ulkopuoliselle henkilölle, joka on erityisen merkittävällä tavalla toiminut Suomen Keittiömestarit ry:n hyväksi, sekä NKF:n ja tai WACS:n ammattikuntatoiminnassa ansioituneille henkilöille
6 §
CB – ammattitunnukset jaetaan Suomen Keittiömestarit ry:n liittopäivillä. Suomen Keittiömestarit ry:n hallitus harkintansa mukaan voi jakaa CB- ammattitunnuksen myös muissa ammattikuntaa juhlistavissa juhlatilaisuuksissa.